fbpx

Minä tiedän, minä tunnen…

Istun kylmällä lattialla Oulussa eläinlääkärin huoneessa ja puristan epätoivoisesti Millaa sylissäni, kun viimeiset sydämensykkeet hiljaa vaimenee ja elämä loittonee sinusta. Milla, sinä elämäni koira ja suurin rakkaus. Olet poissa.
Rintaa puristaa, kyyneleet valuu silmistä, ne tulee vaikka yrittäisin niitä estää. Ne haluaa valaista kristalleina viimeistä matkaasi. Muistuttaa yhteisistä hetkistä ja eletystä elämästä, onnesta ja kommelluksista. Ajatus kuitenkin huutaa päässä kyynelien takaa, et sä voi mennä, et sä voi vielä lähteä!

Kun rakkaus koiriin alkaa, on se niin syvällä, että siitä ei irti pääse. Kun nuorena tyttönä ihastelin perhetuttumme Milla-nimistä cockerspanielia päätin, että joskus minullakin on samanlainen, oma Milla. Sen verran vastuullisuutta nuoresta iästäni huolimatta löysin itsestäni, että opiskelujen keskelle en koiraa voinut hankkia. Ajatus kuitenkin oli kirjoitettu syvälle sieluun ja se odotti vain oikeaa aikaa tulla toteutetuksi.
Kun vuonna 2002 istuin netissä ja selasin jälleen koirailmoituksia, asettuivat tähdet vihdoin oikeaan asentoon ja tunsin välitöntä palavaa rakkautta pieneen kuvassa olevaan nappisilmään. Olin löytänyt oman Millani, vihdoinkin!
Samaan aikaan, kun Milla saapui tietokoneen välityksellä elämääni, tiedossa oli mukava mökkireissu avopuolison kanssa. Mökki oli varattu, touhuilut oli suunniteltu ja mieli oli ilosta pirtsakkana, kun istahdimme autoon kohti määränpäätä. Mukavan lisämausteen mökkireissuun toi se, että pääsisin matkalla katsomaan minun omaa Millaa ensimmäisen kerran.

Kuinkas sitten kävikään? Monien mutkien kautta katsomisreissu muuttuikin jo luovutusiässä olevan Milla-koiran hakureissuksi ja meillä olikin tulevalle mökkireissulle mukana alkuperäisten suunnitelmien lisäksi myös koiravauva. Rentouttava mökkireissu saikin aivan uuden käänteen, kun neljä tassua naputti pitkin mökin lattiaa. Sinällään mielenkiintoista, että useamman päivän mittaiseksi suunniteltu mökkireissu, muuttuikin yhden yön mittaiseksi. Tästä yhdestäkin yöstä mielenkiintoisen teki kovasti ikävästä kärsivä Milla-vauva, joka päätti, että hänen tehtävänsä on näin ensimmäisen yön kunniaksi, pitää kaikki paikallaolevat hereillä.
Kaikista unettomista öistä ja vauva-ajan vaikeuksista huolimatta Milla asettui erityiseen rooliin elämässäni. Siitä tuli minulle paras ystävä, kumppani ja kaveri, joka kulki mukanani lähestulkoon kaikkialle. Jossain vaiheessa Milla oli jopa työkaverini.

Kuten nuoren ihmisen elämään kuuluu, niin tuulet vei uusiin haasteisiin työn osalta, Ylivieskan työhaastattelun kautta Raaheen Mustin ja Mirrin perustamiseen. Niin sitä vain yhtäkkiä huomasin laittavani Mustin ja Mirrin liikettä pystyyn Raaheen. Saappaathan oli suuret, mutta ei haitannut koska tykkäsin. Mustin ja Mirrin työssä, mistä on muuten Millaa kiittäminen, yhdistyi ensimmäisen kerran suuri rakkauteni eläimiin ja niiden parissa tehtävään työhön. Ja kun työstänsä tykkää niin sehän näkyy. Kun Raahen liikkeen olin laittanut jaloilleen alkoi muiden liikkeiden auttaminen. Hetken kuluttua käyntikortissani sitten lukikin aluepäällikkö ja tie vei auton ratissa naista Mustin ja Mirrin toimipisteestä toiseen ympäri Pohjois-Suomen. Yksinäistä ei ollut. Monesti mukanani matkusti kuitenkin se minun luottoystävä, Milla joka jaksoi kuunnella ilot ja surutkin, työrintaman haasteet ja niiden ratkaisut. Milla vain nappisilmillään valloitti vuosi vuodelta enemmän tilaa sydämestäni. Miten koiraa saatoinkaan niin kovin rakastaa.

Eikä Milla toki ainoaksi koirakseni jäänyt. Tuli monta muutakin Juuso, Roosa, Ami, Missi ja Mindi, kaikki rakkaita, mutta valtapaikastaan sydämessäni ei Milla luopunut. Saattoihan se olla, että jotain erivapauksiakin kenties hänellä oli ja asioita, mitä vain me kaksi teimme.

Tuli aika, kun Millasta tuli äiti, toki vallan huoleton sellainen. Hankeen kun ei yleensä kovin vastuullinen äitikoira pentujaan synnytä, mutta Milla olikin tottunut tekemään asiat hieman omalla tavallaan. Ehkäpä luottamus minuun oli niin suuri koiran mielessä, että tiesi minun ne sieltä pelastavan ja lämpimään toimittavan. Luottamusta ehkä sekin, että raaskipa tämä äitikoira luovuttaa pentunsakin minulle hoitoon siksi aikaa, kun ne jo hieman maailmasta ymmärsivät. Ei oikein tuo äitiys Millan suunnitelmiin siis sopinut ihan alkujaan. Taisivat olla jo useamman viikon ikäisiä, kun parin tunnin välein ylläpitämäni tuttipullon syöttörumba tuli päätökseen, kun Millakin löysi sisältään äidinvaistot ja huomasi yllättäen, että hänestä on tullut äiti, jonka pitää pennuistaan huolta pitää. Onneksi otti vauvat hoitoonsa, siinä nimittäin koeteltiin kovin jo omaa jaksamista, mutta mitäpä minä en Millan eteen olisi tehnyt.

Mutta eipä ollut Milla ainoa uusi äiti. Mustin ja Mirrin aluepäällikön tehtävät olin jättänyt oma-aloitteisesti taka-alalle sillä oli aika minunkin rauhoittua aloilleen uuden ääreen. Ja niin sitä vain minustakin tuli äiti ja yksi uusi vahdittava oli Millalla kavereineen talossa. Elämä oli vauva-arkea ja koiria, oikeastaan kaikki oli aika hyvin. Milla piti valta-asemaansa lauman vanhimpana ja muut tämän täysin hyväksyivät.

Metsästys oli Millan juttu ja sinne se aina välillä pääsikin mukaan. Toki ainoana laumasta kuten nyt hänen valta-asemaansa sopi. Koirat kuuluivat elämään vahvasti ja rakentamisen aikanakin koirat pyörivät rakennuksella tiheästi. Elämäntilanteetkin vähän muuttui, mutta sitähän se elämä välillä on. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja uuteen taloon muutettiin ja kaikki oli hyvin. Onnellisia vuosia ja onnellista elämää.

Huhtikuu 2017
Kuljemme iltalenkillä totuttuun tapaan Millan ja muun lauman kanssa kanssa hissukseen pitkin kotitietä. Kevät kertoilee pikkuhiljaa tulostaan, mutta edelleenkin on vähän talven tuntuakin. Milla töpöttää menemään häntää heiluttaen muun lauman perässä. Näky on hieman hupaisakin ja saa minut kerta toisensa jälkeen hymyilemään. Mihinpäs sitä muorilla kiire olisi, valmiissa maailmassa kun maailma on tehty vain häntä varten. Katsahdamme toisiamme, kuin hän olisi ajatukseni lukenut.

Uneni läpi kantautuu tuskaista huutoa. Havahdun hereille ja yritän selvittää äänen lähdettä. Unisen mielen läpi ymmärrän, että nyt ei ole kyse kenenkään koiran unesta tai mistään tavanomaisesta yöllisestä menosta mitä saattavat joskus pitää. Nyt on jollain koirista hätä. Vatsaa kouraisee ja kovaa, se on Milla.

Ryntään ylös sängystä ja löydän Millan pyörimässä tuskaisena ympyrää kodinhoitohuoneesta. Istuminen ei onnistu, makaaminen ei onnistu. Ympyrän pyöriminen jatkuu ja koira valittaa ääneen. Millan kipu saa minut voimaan melkein pahoin. Koiran ilme on säikähtänyt ja pelokas. Niin on minunkin!
Kello on vajaa kaksi yöllä, kun suuntaan matkalle kohti Oulua ja eläinlääkäriä Milla vieressäni. Monta ajatusta mielessä, huolikin kova, mutta kyllähän ne eläinlääkärit hoitaa Millan kuntoon kuten heidän kuuluukin. Kaasujalka painaisi mielellään autoon vauhtia, mutta lasti on kallis. Kiitos myös kotona annettujen kipulääkkeiden Millakin on rauhoittunut ja matkaamme pimeydessä kohti määränpäätä.

Nostaessani Millan tutkimuspöydälle takaisin kuvauksen jälkeen, en osannut varautua tulevaan. Kasvain?
Eläinlääkäri jatkaa puhumista, vaikka tuntuu että en kuule enää sanoja. Kasvain mikä painaa sisäelimiä ja mitään ei voida tehdä. Sana eutanasia jää kaikumaan korviin. Eläinlääkäri katsoo minua sen jälkeen hiljaa, ehkä jopa ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti. Ihan kuin se tietäisi, mutta todellisuudessa sillä ei ole mitään hajua siitä miltä minusta nyt tuntuu, kuinka palasiksi maailmani juuri meni. Milla katsoo kauniilla silmillään minua kuin pyytäen. Kyyneleet nousevat silmiini. Meidän piti vain käydä ja mennä kotiin.

Istun kylmällä lattialla Oulussa eläinlääkärin huoneessa ja puristan epätoivoisesti Millaa sylissäni, kun viimeiset sydämensykkeet hiljaa vaimenee ja elämä loittonee sinusta. Milla, sinä elämäni koira ja suurin rakkaus. Olet poissa. Rintaa puristaa, kyyneleet valuvat silmistä, ne tulee vaikka yrittäisin niitä estää. Ne haluavat valaista kristalleina viimeistä matkaasi. Muistuttaa yhteisistä hetkistä ja eletystä elämästä, onnesta ja kommelluksista. Ajatus kuitenkin huutaa päässä kyynelien takaa, et sä voi mennä, et sä voi vielä lähteä!
Kuivaan pissaa altasi käsipapereilla mitä olen telineestä repinyt sen mitä irti sain. Viimeinen asia, mitä haluan, ettet makaat siinä omassa pissassasi märkänä. Olisin halunnut peitellä sinut, kääriä sinut kauniisti vilttiin kuin viimeiseen syliin, mutta mukanani ei ole mitään mihin sinut laittaisin. Silitän turkkiasi, kiitän kaikesta ja elän uudelleen sen päivän, kun ensikerran sinut näin.

Katson viimeisen kerran sinuun, makaat yksin paljaalla lattialla. Tiedän, että sinut haetaan kohta pois ja laitetaan odottamaan toimitusta tuhkaamoon, minkä paperit sain kyynelten läpi täytettyä. Heille olet vain yksi muiden joukossa, minulle sinä olet rakas ja tärkeä, edelleenkin.

Ajan aamuyön tunteina kotiin kuin sumussa, kyyneleet seuranani. Saan purkaa tuskaani puhumalla puhelimeen hyvälle ystävälleni ja siskolleni. Kumpikin kuuntelee ja ymmärtää, tietävät sisällä raastavan tuskan ja sen, mitä minulle merkitsit.
Olen turta, kykenemätön tekemään mitään. Seuraava päivä menee sumussa ohi, itkulle ei löydy loppua ja ikävä on kamala. En nouse sängystä koko päivänä, en vain löydä siihen voimia. Ystävä käy sanomatta sanaakaan. Halaa ja tuo suklaalevyn sekä nenäliinoja. En saa sanoja tulemaan, mutta katse riittää kertomaan kuinka tärkeä halaus oli, en ole yksin.

Kun siskoni kanssa lähden reilun viikon päästä hakemaan Millan uurnaa kotiin, paljastan siskolleni ajatuksen mikä on herännyt mielessäni, oman tuhkaamon perustamisesta. Haluan tehdä asiat toisin, kun lemmikeistä aika jättää. Haluan, että jokainen lemmikki saa ylleen kauniin peiton, ja jokainen omistaja saa sanoa kauniisti hyvästit samalla kun käärii rakkaan lemmikkinsä siihen. Haluan, että kukaan ei joudu odottelemaan lemmikkiään kotiin määräämätöntä aikaa. Haluan, että uurnat ovat kauniita. Haluan antaa lemmikille arvokkaan matkan sateenkaarisillalle.
Siskoni kuuntelee ja sanoo, että mikäs sen paikan nimeksi tulee. Matkalla mietimme nimeä ja tunnen suunnatonta rauhallisuuden tunnetta ensimmäisen kerran viikkoon.

Astun sisälle isoon halliin, se näyttää ihan varastolta. Pieni ääni sisälläni huutaa, että ei näin! Saan sinut Milla takaisin itselleni ja puristan uurnasi rintaani vasten. Uurnan missä jokainen osa on vähän eri paria eikä ne osat istu kauniisti yhteen. Astuessani ulos tuhkaamosta, on kyyneleitä enää mahdoton pidätellä. Sanon ääneen sinulle, että minulle olet tärkeä ja rakas, edelleenkin.
Istun autoon ja pyyhin kyyneleeni. Tulevassa tuhkaamossani haluan, että lemmikkiään hakevat tai tuovat saavat rauhoittua juuri sitä varten olevaan tilaan. Siskoni nyökkää hyväksyvästi.

Elämän oli jatkuttava ja Millan uurna löysi paikkansa kotoa. Mieleen nousi monesti ajatus omista kokemuksista ja siitä, kuinka erillä tavalla ne voisi tehdä. Kunnioittavasti, huomioiden ja lämmöllä. Kävelen eteenpäin kotitietä. Muut koirat ovat sopeutuneet Millan poissaoloon parin kuukauden aikana ja lauma on ottanut paikkansa. Itse kaipaan sinua edelleenkin tassuttelemaan muun lauman perään. Ajatus sinusta saa mielen siirtymään jälleen oman tuhkaamon perustamiseen. Tuhkaamon, missä tekisin asiat toisin, omalla uniikilla tavallani. Tunnen oman yrityksen perustamista kohtaan suurta paloa ja kaikki paperit ovat valmiina ja olen selvittänyt kaiken vaadittavan ympäristöluvista lähtien. Mutta se nimi? Mikään ehdotettu ei tunnu oikealta ja hyvältä.

Seison Raahen Porvari- ja kauppakoulun pihalla yrittäjä kurssin tauolla, miettien uskallanko ryhtyä yrittäjäksi sittenkään ja samalla painan katseeni maahan. Näen vieressäni maassa kauniin valkoisen höyhenen. Pysähdyn ja katson höyhentä, tiedän sen olevan viesti Millalta, omalta lemmikkienkeliltäni, kyllä sinä uskallat. Lemmikki Enkelit, siinä se sitten on nimi yritykselleni. Nimi tuntuu saman tien hyvältä, se kertoo ajatuksistani ja tavasta, miten haluan toimia. Se kertoo myös omasta lemmikkienkelistäni, joka ei koskaan poistu sydämestäni ja joka kulkee kanssani aina ohjaten toimintaani.

Milla, sano minulle vielä kerran omalla tavallasi I Love you.

R.I.P Milla (Elmers Goldmine Davina Charming) 26.1.2002-7.4.2017

”Olit mulle sä ystävä rakkahin, sitä aikaa en voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan, siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

Sinä tulit suoraan sydämeeni, sinä toit lohdun murheeseeni.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa, olet pieni koiraenkeli, joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan, sinne mistä tulitkin aikoinaan.

On ikävä suuri ja loputon, mut sun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin, tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.”
-tuntematon-

Pieneläintuhkaamo Lemmikki Enkelit Ky

Avoinna arkisin ajanvarauksella klo 10-18, arkipyhinä ja viikonloppuisin suljettu. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Kanttorilankuja 3, 92160 Saloinen
puh. 045 7876 4848
info@lemmikkienkelit.fi

Rekisteriseloste

Rekisterinpitäjä
Lemmikki Enkelit Ky
92160 Saloinen

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
Sanna Fält
+358 45 7876 4848

Rekisterin nimi
Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon asiakasrekisteri

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Henkilötiedot kerätään Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon asiakasrekisteriä ja tilausten toimittamista varten. Henkilötietoja voidaan käyttää myös markkinointitarkoituksiin.

Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin kerätään: nimi, osoite, sähköpostiosoite sekä puhelinnumero.

Säännönmukaiset tietolähteet
Asiakas antaa tiedot tilatessaan palveluita yhteystyöeläinlääkäreiltä tai suoraan Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamolta.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset
Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti.

Tietojen siirtäminen EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Tietoja ei siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Rekisterin suojauksen periaatteet
Henkilötietoja pääsee näkemään vain Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon henkilökunta sekä teknisestä toteutuksesta vastaava taho. Henkilötiedot on suojattu käyttäjätunnuksella ja salasanalla.