fbpx

Suru ottaa oman aikansa: 7 tapaa selvitä lemmikin kuolemasta

Lemmikki on monelle kuin perheenjäsen ja sen menettäminen voi olla vaikea paikka.
Rakkaan lemmikin menettäminen aiheuttaa suurta surua. Surua voi kuitenkin helpottaa muutamalla keinolla. Usein surevaa neuvotaan pitämään itsensä kiireisenä tai häntä yritetään piristää. Nämä keinot voivat kuitenkin olla hyvin haitallisia: ne nimittäin vain pitkittävät suruprosessia.

Suru on kuitenkin luonnollista ja se ottaa oman aikansa. Sitä on siis turha väheksyä. Seuraavat keinot voivat auttaa surun käsittelyssä.

  1. Puhu menetyksestä avoimesti
    Oman lemmikin menetyksestä kannattaa puhua. Parasta olisi puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää suruasi tai osaa siihen ainakin suhtautua.
  1. Älä tunne syyllisyyttä
    Lemmikki harvoin nukkuu pois – usein lemmikin viimeinen matka joudutaan päättämään eläinlääkärin vastaanotolla. Omistaja saattaa tuntea menetyksen tuoman surun mukana myös syyllisyyden tunteita. Tällöin kannattaisi kuitenkin ajatella, miten suurilta tuskilta on lemmikkinsä säästänyt.
  1. Järjestä muistotilaisuus
    Rakkaan lemmikin muistelu tuo monelle suurta lohtua. Ystävien ja perheenjäsenten kokoontuminen yhteen voi olla kaunis tapa hyvästellä lemmikki.
  1. Lapset kokevat surun vahvasti
    Perheen lapsille lemmikin menetys tuntuu myös pahalta. Lasten lohtua voi helpottaa esimerkiksi piirtämällä lemmikistä kuvia, muotoilemalla muovailumassasta lemmikin tassun muotoisen veistoksen tai päästämällä ilmapallon taivaalle lemmikin muistoksi.
  1. Anna ajan tehdä tehtävänsä
    Sureminen vaatii jokaiselta oman aikansa. Jokaisen suruun on myös eri lääke: toista helpottaa lemmikin muistaminen eri tavoin, toinen löytää lohtua ajanvietosta muiden eläinten kanssa.
  1. Hyväksy kuolema
    Jos lemmikkisi kuolemaan liittyen herää kysymyksiä, kannattaa ne selvittää eläinlääkärin kanssa. Näin kuoleman ja menetyksen yli on helpompi päästä.
  1. Löydä oma tapasi kunnioittaa muistoa
    Esimerkiksi kodittomille lemmikeille tehty lahjoitus tai puun istuttaminen pihalle lemmikin suosikkipaikalle ovat hyviä keinoja kunnioittaa lemmikin muistoa.

Lähde: Care2

Enkeliviestit: 7 merkkiä joista tiedät, että enkelit ovat luonasi

Oletko koskaan miettinyt, että ovatko enkelit juuri SINUN luonasi?

On olemassa tiettyjä yleisiä merkkejä, joista voit tunnistaa, että he ovat sinunkin luonasi auttamassa sinua avautumaan heidän olemassaololleen ja energialleen yhä vahvemmin.

Tässä on näitä yleisiä merkkejä ja ehkä sinäkin olet kokenut jotain näistä! Muista että sinun luonasi on aina apua saatavilla.

1 – Höyhenet

Yksi hyvin yleinen merkki enkeleiden tuesta ja läsnäolosta on se, että löydät höyhenen jostain lähistöltäsi.

Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että enkelit olisivat irrottaneet omista enkelinsiivistään höyhenen ja asettaneet sen lähistöllesi, sillä enkelit eivät tietenkään ole fyysisiä olentoja.

Höyhenet ovat kuitenkin yksi yleinen symboli, joka kertoo siivistä, jota enkelitkin energiatasolla kantavat itsessään (ja se kuvaa heidän laajentunutta sydänchakraansa). Tästä syystä höyhenet ovat hyvä merkki, sillä meille tulee helposti mieleen tästä symbolista enkeli.

Jos satut siis löytämään höyhenen lähistöltäsi ja se tuntuu ”merkiltä”, silloin se on merkki enkeleiltä!

Eikä sillä ole niinkään merkitystä, mistä tuo höyhen on peräisin (kyllä – se voi olla untuvatakistasi, tyynystäsi tai linnulta), tärkeintä on se, että se on asetettu lähistöllesi muistuttamaan sinua jostain tärkeästä ja antamaan sinulle vahvistusta mielessäsi olevaan asiaan.

Yleensä enkeleihin liitetään valkoiset kauniit höyhenet, mutta jos löydät erivärisiä höyheniä, niin sinun on hyvä miettiä mitä tuo väri sinulle merkitsee. Mitä tulee ensimmäisenä mieleesi? Muista että enkeleiden merkit ja ohjaus on aina rakkaudellista, positiviista ja kannustavaa.

2 – Syvä rauhan tunne

Enkelit ovat peräisin jumalallisesta rakkaudesta. Heillä ei siis ole tapana stressata, miettiä mitä muut heistä ajattelevat, murehtia tulevatko he onnistumaan, tai epäonnistumaan jossain asiassa, eivätkä he myöskään jää kiinni asioihin, joita tapahtui joskus kauan sitten menneisyydessä.

Tämä johtuu siitä, että enkelit elävät puhtaassa rakkaudessa, rauhassa ja lempeydessä. He ovat täydellisiä jumalallisia olentoja.

Yksi hyvin yleinen merkki siis siitä, että enkelit ovat luonasi on se, että sinulle tulee syvä rauhan tunne.

Se johtuu tietenkin siitä, että enkeli on lähelläsi ja tuona hetkenä sinä aistit enkeleiden rakkaudellisen olemuksen ja tuo sama energia alkaa vahvistumaan sinussa.

3 – Numerosarjat

Enkelit rakastavat sitä, että he voivat ilahduttaa ja ohjata meitä rakkaudelliseen suuntaan elämässämme ja he käyttävät juuri sellaisia keinoja, jotka me helposti huomaamme arkemme keskellä.

Yksi keino antaa meille vahvistusta omalle polullemme on asettaa nähtävillemme numerosarjoja. Josku saatat kohdata näitä samoja numerosarjoja usein ja se on silloin selkeä merkki enkeleiltä.

Ehkä jossain elämänvaiheessa kohtaat usein numeroihin 111, 444 tai 777 (tai jotain muuta). Ehkäpä tällainen numerosarja näkyy kellossasi, auton rekisterikilvessä, mainostaulussa jne – mahdollisuuksia on monia!

Ymmärrä että nämäkin ovat usein merkkejä enkeleiltä, varsinkin jos ne tuntuvat siltä. Jokaiseen numerosarjaan liittyy oma viestinsä ja tarkoituksensa (voit etsiä esimerkiksi Googlettamalla tai tekemällä googleen kuvahaun – englanninkielellä saattaa löytyä enemmän tietoa tästä aiheesta).

4 – Merkitykselliset sanat ja lauseet

Enkeleillä on monia erilaisia mahdollisuuksia ja keinoja tuoda tietoisuuteesi viestejä sekä ohjata sinua eteenpäin. He voivat käyttää omaa ympäristöäsi hyödyksesi.

Jos kohtaat joskus merkityksellisiä sanoja tai lauseita ja ne tuntuvat jollain tavalla merkeiltä, ne ovat varmasti viestejä enkeleiltä.

Ehkäpä ystäväsi sanoo sinulle juuri oikeat sanat (enkelit kuiskuttelevat näitä hänen mieleensä), kuulet lohdullisia sanoja radiosta tulevasta laulusta (tai joku laulu alkaa soimaan päässäsi), tai kohtaat jossain muualla rakkaudellisia sanoja, jotka puhuttelevat sinua vahvasti tuona hetkenä.

5 – Fyysiset tuntemukset

Joskus saatat aistia enkeleiden läsnäolon niin, että tunnistat tuon energian kehossasi, sillä myös sinun kehosi on erittäin herkkä ja voit sen avulla tunnistaa erilaisia energioita.

Ehkäpä joskus saatat tuntea kihelmöintiä kehossasi jossain kohdassa, tai pääsi alueella voi tuntua erilaisia tuntemuksia (esimerkiksi korvien alueella).

Jos tunnet rakkaudellista energiavärähtelyä kehossasi, niin tämä voi olla merkki siitä, että enkeli on sinun luonasi.

6 – Ihanat ihmeet tai sattumat

Enkelit ovat ihania, koska he rakastavat sitä, että he voivat auttaa sinua. Heillä on kyky helpottaa elämääsi, levittää armon energiaa sinuun sekä myös järjestellä ihmeitä luoksesi.

Jos joskus kohtaat ihania ”sattumia”, jotka tuntuvat suorastaan ihmeiltä, se on yleensä merkki siitä, että enkelit ovat luonasi ja he järjestelevät asioita sinun parhaaksesi. Tai ehkä joskus kohtaat ihania ihmeitä (pieniä tai suuria) ja ne tuntuvat merkityksellisiltä.

Tunne niistä suurta kiitollisuutta, koska näitä ihania siunauksia rakastetaan antaa sinulle ja mitä kiitollisempi niistä olet – sitä enemmän houkuttelet niitä vielä lisää elämääsi!

7 – Enkelimäiset hahmot ja eläimet

Joskus enkelit saattavat muistuttaa läsnäolostaan niin, että he kiinnittävät huomiosi johonkin enkelimäisiin hahmoihin. Ehkäpä näet taivaalla (tai vaikkapa kuvan netissä) enkelin muotoisen pilven, tai näet enkelin muodon jossain muualla (vaikkapa lumessa tai kivessä) ja näin sinua muistutetaan siitä, että enkelit ovat luonasi.

Joskus myös enkelit toimivat ihanina muistuttajina taivaallisesta tuesta. Usein esimerkiksi perhoset tai linnut symboloivat enkeleiden läsnäoloa (onhan heilläkin kauniit siivet). Jos näet joskus perhosen tai linnun lähistölläsi (ehkäpä he ovat todella lähellä sinua esimerkiksi) ja se tuntuu jollain tavalla merkitykselliseltä, se on varmasti merkki siitä, että enkelit ovat luonasi.

 

Lähde Valonpolku

Enkelin viesti: Höyhen

Iltakävelyllä pieni höyhen laskeutuu kädellesi tai leijailee edessäsi. Ehkä huomaat jännittävän värisen höyhenen maassa edessäsi.

Höyhen on pieni muistutus enkeliltä. Se tarkoittaa, että enkeli on läsnä elämässämme, rakastaen ja vartioiden meitä. Höyhen voi myös olla vastaus kysymykseen, jota olet pohtinut. Perinteisesti valkoisen höyhenen on ajateltu tarkoittavan vastausta “kyllä”, ja mustan vastausta “ei”, mutta intuitiosi kertoo sinulle oikean vastauksen.

Höyhenten värit

Useimmiten enkelten höyhenet on mielletty valkoisiksi. Kuitenkin myös muilla väreillä on omat merkityksensä.

Valkoinen

Valkoisen höyhenen viesti on rakkaus. Kaikki tulee järjestymään ja enkelit suojelevat sinua. Tämä väri tarkoittaa myös, että jo edesmenneillä perheesi jäsenillä on kaikki hyvin matkallaan tuonpuoleisessa.

Valkoinen höyhen on usein viesti menehtyneeltä läheiseltä. Se kannustaa sinua jatkamaan matkaasi luottavaisin mielin ja iloiten. Elämäsi polku piirtyy edessäsi, etkä ole koskaan yksin. Vastaukset ovat tulossa.

Joskus suru pyyhkäisee ylitsemme kuin voimakas aalto. Rakkaan menettäminen voi tuntua ylivoimaiselta. Voitko tehdä jotakin kunnioittaaksesi rakkaasi muistoa? Kenties jatkaa hänen hyvää työtään jollakin elämän saralla?

Valkoinen höyhen symboloi myös uutta alkua. Se tuo onnea ja menestystä matkallesi. Älä menetä toivoasi. Murehtiminen ei auta mitään. Luota universumiin.

Musta

Enkelin viestinä musta höyhen merkitsee suojelusta. Se tarkoittaa, että enkelit suojaavat sinua negatiivisilta energioilta ja karkottavat pahaa. Mieti itsekin, mistä negatiivinen energia tulee, ja suojaa itseäsi siltä. Pyri eliminoimaan elämästäsi sellaiset asiat, jotka eivät enää palvele sinua ja kasvuasi.

Musta höyhen liittyy myös päätöksien tekemiseen. Se muistuttaa, että selvyys asioihin on tulossa. Luota intuitioosi valintoja tehdessäsi. Mikä on päällimmäinen tuntemuksesi? Onko se esimerkiksi pelko tai tunne siitä, että jokin ei nyt ole oikein – tai sitä, miltä se näyttää? Kuuntele tätä ääntä.

Huomaathan, että musta höyhen ei itsessään aina tarkoita vastausta ei. Se voi myös olla kannustus kuunnella sydäntäsi ja tehdä rohkeakin päätös – silloin kun se tuntuu sinusta oikealta. Musta höyhen nimen omaan kannustaa sinua kuuntelemaan tunteitasi.

Musta höyhen viestii jonkin ajanjakson loppua ja uuden alkua. Uusi ovi on avautumassa, vaikka et näkisikään sitä vielä. On aika tehdä surutyö loppuun ja siirtyä eteenpäin.

Vaaleanpunainen

Vaaleanpunaisen höyhenen näkeminen on äärimmäisen harvinaista. Sen viesti on pyyteetön rakkaus – Joko enkeleiltä, tai joltakulta läheiseltäsi.

Punertava ja punainen

Punaisen höyhenen viesti on rohkeus ja voima. Se myös symboloi suurta onnea, joka on tulossa luoksesi. Enkelin viesti on: Pysy vahvana. Älä anna periksi.

Ruskea

Ruskeat höyhenet liittyvät kotiin, kotimaahan ja maadoittumiseen. Tämä viesti kehottaa keskittymään elämän peruspilareiden rakentamiseen ja vahvistamiseen. Jalat maahan! Ole rehellinen itsellesi.

Keltainen

Iloinen keltainen kehottaa nauramaan ja löytämään jälleen elämän riemun. Oletko unohtanut nauttia olostasi? Tämä on voimakas viesti, joka kehottaa sinua vihdoin irrottautumaan negatiivisten ajatusten tulvasta. On aika päästää irti jostakin, joka on tuottanut sinulle kauan surua. Vaikka ajatus kuinka pelottaisi sinua.

Vihreä

Vihreä höyhen viittaa vaurauteen ja kasvuun. Sen viesti vastaa onnenapilan löytämistä ja ennakoi hyviä taloudellisia aikoja – kunhan vain suhtaudut rahankäyttöön järkevästi. Nyt ei ole tuhlaamisen aika. Pyri säästäväisyyteen ja tarkkuuteen talousasioissa – se palkitaan.

Violetti

Violetti höyhen viittaa henkisyyteen ja henkiseen kasvuun. Se kehottaa sinua kuuntelemaan sisäistä ääntäsi ja jatkamaan kasvun polulla. Violetti höyhen myös kannustaa sinua etsimään yhteyttä korkeimpaan.

Sininen

Sinisellä höyhenellä on kaksi merkitystä: Kommunikaatio ja varjelus. Se on toisaalta rauhan ja suojelun symboli, toisaalta taas kehottaa sinua keskittymään viestintätaitoihisi. Osaatko kuunnella muita? Vai tulisiko sinun ehkä opetella kuinka saisit äänesi paremmin kuuluviin?

Harmaa

Harmaa höyhen kehottaa pysähtymään hetkeksi ja kuuntelemaan sisimpääsi. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Yhtä ainoaa “ei” tai “kyllä” vastausta ei ole. Jokin asia vaatii nyt selvittämistä.

Sinun tulee harkita päätöksiäsi tarkkaan. Selkeyden ja rauhan ajanjakso on edessäsi, mutta polku ei vielä ole muotoutunut. Haluatko todella tarttua eteesi tulleeseen tilaisuuteen vai pitäisikö sinun vielä jatkaa etsimistä?

Harmaa höyhen on myös tärkeä viesti sinulle, joka olet uupunut tai masentunut. Ota oma aikasi. Keskity itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Se on kehotus korjata asioita, jotka ovat huonosti – Myös ystävyys- ja ihmissuhteissa. Avaa puheyhteys rohkeasti, mutta lempeästi – ja silti omaa hyvinvointiasi unohtamatta.

Oranssi

Onko tiellesi leijaillut oranssi höyhen? Voi sinua onnekasta! Oranssit höyhenet symboloivat onnistumista ja uusia mahdollisuuksia. Tartu haasteeseen! Enkelit ovat puolellasi. Nyt jos koskaan!

 

Lähde Valottarentaulu

Rekisteriseloste

Rekisterinpitäjä
Lemmikki Enkelit Ky
92160 Saloinen

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
Sanna Fält
+358 45 7876 4848

Rekisterin nimi
Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon asiakasrekisteri

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Henkilötiedot kerätään Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon asiakasrekisteriä ja tilausten toimittamista varten. Henkilötietoja voidaan käyttää myös markkinointitarkoituksiin.

Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin kerätään: nimi, osoite, sähköpostiosoite sekä puhelinnumero.

Säännönmukaiset tietolähteet
Asiakas antaa tiedot tilatessaan palveluita yhteystyöeläinlääkäreiltä tai suoraan Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamolta.

Tietojen säännönmukaiset luovutukset
Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti.

Tietojen siirtäminen EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Tietoja ei siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Rekisterin suojauksen periaatteet
Henkilötietoja pääsee näkemään vain Lemmikki Enkelit pieneläintuhkaamon henkilökunta sekä teknisestä toteutuksesta vastaava taho. Henkilötiedot on suojattu käyttäjätunnuksella ja salasanalla.